torstai 14. maaliskuuta 2019

Lego-taloja ja viikinkejä

roskilde1



















Lupasin palata parempien kuvien kera kirjoittamaan tänne minun vaihtokaupungista Roskildesta, joten tässä nyt kuulkaa olis! Ennen Roskildeen muuttoa minulla ei tosiaan ollut oikeastaan minkäänlaista käsitystä koko kaupungista. Ensimmäisenä Roskildesta tuli vain mieleen kaupungin nimellä toimivat festarit, muttei juuri muuta. Ehkä nyt kohta kahden kuukauden asumisen jälkeen pystyn kuitenkin kertomaan tästä pikkuisesta, mutta sitäkin sympaattisemmasta tanskalaiskaupungista vähän enemmän.

roskilde2

Roskilde sijaitsee Sjællandin saarella, noin 30 kilometrin päässä Kööpenhaminasta länteen. Junalla tästä omalta lähipysäkiltä Köpikseen pääseekin nopeasti 20 minuutissa. Asun itse Tre Kronorissa, yliopiston kampusalueella, josta Roskilden keskustaan on matkaa noin 3,5 km. Asukkaita Roskildessa on vähän yli 50 000 ihmisen verran, eli esimerkiksi opiskelukaupunkiini Vaasaan verrattuna on kyseessä hieman pienempi paikka.

roskilde3

Jos jatketaan vielä vertaamista Vaasan kanssa, niin Roskildekin on aikoinaan toiminut Tanskan pääkaupunkina, kuitenkin paljon pidemmän aikaa aina 1000-luvulta 1400-luvulle. Muutenkin Roskildea voidaan verrattain pitää hyvin historiallisesti merkittävänä paikkana, ja se onkin yksi Tanskan vanhimmista kaupungeista. Viikinkiajalla Roskilde toimi merkittävänä keskittymänä ja satamakaupunkina mm. kaupankäynnissä. Markkina- ja kauppa-alueena Roskilde oli Tanskan ja koko Skandinavian tärkeimmistä kaupungeista keskiajalla.

roskilde4

Roskilden tunnetuin maamerkki on varmastikin Roskilde Domkirke, eli tuomiokirkko, jonne on haudattu Tanskan monarkkeja aina kuninkaista kuningattariin. Vierailimme tuomiokirkossa perehdytyskurssin aikana, ja mielestäni se oli todella vaikuttava, kauniskin. Tuomiokirkolla on erittäin mielenkiintoinen ja pitkälle ulottuva historia, joten suosittelen vierailemaan vaikkei hengellisestä meiningistä muuten välittäisikään, sillä ihan vain arkkitehtuurillisessa ja historiallisessa mielessä paikka on käymisen arvoinen.

Toinen paikka, jota suosittelen historian havinaa kaipaaville on satamassa sijaitseva Vikingeskibsmuseeteli viikinkilaivamuseo, jossa vierailin vastikään itsekin. Museossa pääsee esimerkiksi pukeutumaan viikinkiajan mukaiseen vaatetukseen ja ohjaamaan omaa viikinkilaivaa (tämä oli siis henk.koht. kohokohta oman vierailuni aikana heh).

roskilde5

Roskilden keskusta on viehättävä ja söpö vanhoine, lego-taloja muistuttavine rakennuksineen. Katukuvasta välittyy mielestäni erittäin tanskalainen fiilis, tai ainakin oma illuusioni tähän fiilikseen pohjautuu vanhoihin, värikkäisiin ja pieniin rakennuksiin ja asuintaloihin, joita on Roskilden keskustassa paljon. Keskusta on rakennettu mäen päälle, ja alhaalle avautuvat kauniit näkymät Roskilden lahdelle. Odotan, että ilmat lämpenisivät vielä entisestään, jotta pääsisi satamaan ja rannalle piknikille, tai kunnon pyörälenkille vielä vähän pidemmälle rannikkoa pitkin.

En ole käynyt Roskildessa syömässä ulkona vielä yhtään kertaa, mutta kahvilavinkki kuitenkin löytyy! Rautatieaseman vieressä sijaitseva Kaffekilden täyttää tarjoiluillaan ja tunnelmallaan kaikki hyggen määritelmät.

roskilde7

Siinäpä hieman historiikkia ja tunnelmia Roskildesta pähkinänkuoressa, ajattelin seuraavaksi hyökätä Aarhusin kuvien kimppuun, joten pian tarinointia luvassa myös Keski-Jyllannista.

Vi ses,
Marianne

torstai 7. maaliskuuta 2019

pigelook2
Halløj! Kirjoittelen tällä kertaa ihan hetken mielijohteesta, sillä innostuin keskiviikon InDesign workshopin ja eilisen crepe-illan keskustelun jälkeen kokoamaan kollaasin tanskalaisen nuoren naisen "trademark" -lookista.  Keskusteltiin eilen meidän vaihtariporukan kesken eri maiden pukeutumistyyleistä ja muodista, ja siitä, mikä on missäkin maassa ns. geneerinen ja suosittu tyyli tai tapa pukeutua. Mielestäni pohjoismaiden kesken pukeutumistyylit eivät poikkea kovinkaan paljoa, toki varmaan senkin takia, että meillä skandinaviassa kuljetaan muodissa melko orjallisesti massan mukana. Värimaailma vaatteissa on harkittua ja maltillista, mustien vaatekappaleiden käytöstä puhumattakaan. 

Nyt kohta kahden kuukauden ajan olen tehnyt sivusilmällä empiiristä tutkimusta urbaanien tanskalaisten pigejen eli tyttöjen pukeutumisesta välillä Kööpenhamina-Roskilde, ja olen tullut siihen lopputulokseen, että itselleni iskee ja lujaa. Tyyliä voisi kuvailla trendikkääksi, mutta rennon huolettomaksi ja toisinaan myös maanläheiseksi. Tällä hetkellä katukuvasta löytyy paljon faijalenkkareita (esimerkkinä kollaasissa Niken M2K Teknot) leveälahkeisia farkkuja (Weekday), pitkiä trenssitakkeja ja ruudullisia bleisereitä (Monki, H&M) sekä midihameita (Moss Copenhagen) eri kuoseissa. Olin yllättynyt miten paljon Tanskasta löytyy omia vaatemerkkejä ja -brändejä. Esimerkkeinä mainittakoon Nunoo, jonka laukku (ks. kollaasi) löytyy valehtelematta _jokaisen_ vähänkin muotia seuraavan tanskalaisen olalta, ah niin skandinaaviset ARKET ja Moss Copenhagen, sekä eksklusiivisemmat GANNI ja Mads Nørgaard. Lisäksi ihastusta ovat herättäneet myös söpöt hiusklipsit ja pinnit, joita vielä itse olen omassa tupeessani hieman vierastanut, mutta ainakin tanskalaisnaiset saavat ne näyttämään juuri niin cooleilta.

-Marianne